Lasityötä vuodesta 1742

Kostan lasitehdas on luonnehtinut Ruotsia ja Smoolaania 1700-luvulta lähtien. Vuosisatojen ajan myllyllä on ollut tärkeä rooli sekä taiteellisesti että teollisesti. Liiketoimintaan on tietysti vaikuttanut myös yhteiskunnan kehitys, Kosta on ollut laskussa useaan otteeseen, mutta on noussut kaukonäköisten yritysjohtajien, luovien taiteilijoiden ja ammattitaitoisten lasityöntekijöiden ansiosta.

Hattu ja ilmainen olut

Anders Koskull ja Georg Bogislaus Staël von Holstein ottivat vastaan Kronobergin ja Kalmarin ponnistelujensa jälkeen sodassa Kaarle XII:n puolesta. Kaksi paljon matkustanutta herraa näkivät ikkunalasin tarpeen jäätyneessä Ruotsissa, hankkivat oikeudet Dåvedshultin kylään ja rakensivat lasitehtaan. Paikka sai nimen Kosta sukunimien Koskull ja Staël ensimmäisten tavujen mukaan.

26. heinäkuuta 1742 uunit sytytettiin ensimmäisen kerran. Tehdas tuotti ikkunoita ja käyttölaseja pääasiassa paikallisille markkinoille Smoolannissa ja Skånessa. Lasinpuhaltimet tulivat Saksasta. Heidän suostuttelemiseksi jäämään Ruotsiin heille tarjottiin etuoikeuksia – esimerkiksi he saivat käyttää hattua ja omistaa koiran, oikeudet, jotka tähän asti oli varattu maaosuuteen. Heillä oli myös oikeus saada ilmainen olut töissä. Saksalaiset mestarit vartioivat tiiviisti ammattisalaisuuksiaan, mutta 1700-luvun lopulla jotkut ruotsalaiset pätemättömät työläiset pääsivät vahingossa osallistumaan lasinpuhallukseen. Siitä tuli perusta ruotsalaiselle lasinpuhaltajien ammattijoukolle.

Metsä pelasti lasin

1800-luvun teollisen vallankumouksen myötä olosuhteet muuttuivat, uusia lasitehtaita perustettiin ja kilpailu kiristyi. Kosta seisoi raunion rinteessä. Pelastus oli metsä, puutavaraa myymällä kerättiin pääomaa, joka käytettiin tehtaan modernisointiin. Vuonna 1888 avattiin kapearaiteinen rautatie, joka liitettiin Lessebon rataverkkoon, ja siitä tuli ratkaiseva Kostaksen tuotteiden jakelukyky. Ulkopuoliset vaikutteet lisääntyivät ja nouseva keskiluokka halusi ruokapöytiinsä palvelulasit. Se antoi tilaa työllistää asiantuntijoita myös hiontaan ja kaiverrukseen.

Valittu ainutlaatuinen polku

1800-luvun loppupuolella Kostan profiiliin palkattiin lahjakkaita nuoria taiteilijoita. Täälläkin Kosta valitsi tien eksklusiivisempaan lasiin erottuakseen kilpailijoista Euroopassa. Nyt kotimaista ja kansainvälistä liiketoimintaa oli rakennettu. Kosta Glasbruk oli moderni teollisuus, jonka tuotannosta noin puolet vietiin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Ruotsalainen lasi koki kukoistusajan. Mylly oli pitkään ollut nuorten miesten hallussa, mutta tähän mennessä alkoi syntyä tietty tasa-arvo ja ammattiliittojen valta kasvoi. Lasitehtaalla oli usein ankara henkilöstöpolitiikka ja monet käsityöläiset erosivat palkka- ja työolojen kiistan jälkeen. Yhtiön asenne pehmeni ajan myötä, ja toisen maailmansodan syttyessä henki oli siirtynyt rakentavampaan vuoropuheluun. Yksi sodan seurauksista oli viennin lopettaminen. Tehdas selviytyi siirtymällä valmistamaan hillopurkkeja ja säilytysastioita Ruotsin markkinoille.

50-luvulla maailmanlaajuinen ostovoima kasvoi, sekä arki- että luksustuotteiden kulutus kasvoi. Suunnittelijoiden panos lasiteollisuudelle tuli tärkeämmäksi kuin koskaan. Kilpailu ulkomailla rakennetuista tehtaista kiristyi ja maailmanmarkkinoille tuli uusi materiaali – muovi. 1960-luvulla ilmaisu "säästö-ja-heittä" tuli kuvaamaan kulutukseen liittyvää uutta käyttäytymistä; ostaa halvalla, heittää pois kun se on käytetty ja ostaa uusi. Sillä oli suuria seurauksia lasiteollisuudelle. Korkealaatuiset tuotteet, joilla on pitkä käyttöikä, luokiteltiin huonolaatuisiksi tuotteiksi.

Hullu 60-luku

Ideologiset ja poliittiset levottomuudet vallitsi 60-luvulla, kun nuoret kapinoivat sopimuksia ja normeja vastaan. Niin myös lasiteollisuudessa. Kapinallisen sukupolven suunnittelijat kokeilivat uusia muotoja lasituotannossa. Erik Rosénista tuli Kostan toimitusjohtaja vuonna 1964. Tämä merkitsi suurta taiteellista muutosta, Rosén osoitti kärsivällisyyttä ja antoi suunnittelijoilleen paljon pelivaraa. Uusi perinne, jossa taiteilijat asettuivat Lasin kuningaskuntaan, alkoi. Bodan lasitehtaan Erik Höglundista tuli keskeinen hahmo dynaamisessa ja luovassa ryhmässä, jossa oli nuoria innovatiivisia voimia, kuten Bertil Vallien, Ann ja Göran Wärff, Monica Backström ja Ulrica Hydman-Vallien. Bodassa rikottiin kaikkea, mitä pidettiin "mukavana".

Vuonna 1976 Kosta ja Boda fuusioituivat, lisäten väriä ja leikkisyyttä klassisempaan Kostaan. Astiat ja taidelasi saivat kansainvälistä huomiota ja myivät hyvin 80-luvun kuumalla yuppie-aikakaudella. 90-luvun alussa Lasivaltakunnassa oli 16 lasitehdasta ja vuosikymmentä voidaan pitää ruotsalaisen lasin toisena kukoistuskautena. 90-luvun loppua kohti ajat vaikeutuivat, lasi ei ollut enää trendikästä. Vuonna 2005 mukaan uusina omistajina liittyi New Wave Group, jonka pääomistaja ja perustaja Torsten Jansson. Muutamaa vuotta myöhemmin laukaistiin maailmanlaajuinen talouskriisi, joka vaikutti myös Kostaan, jossa joukko ihmisiä jouduttiin irtisanomaan.

Ikkunalasista miljoonan dollarin veneeseen

Tänään Kosta on lähtenyt tulevaisuuden tielle olemalla avoin ulkoisille impulsseille ja päästämällä sisään innovatiivisia muotoilijoita, jotka rikkovat jälleen normeja. Bertil Vallien, Kjell Engman ja Göran Wärff edustavat nyt vakiintunutta. Heidän perintönsä näkyy Kostan uusissa tuotteissa, joissa nuoret suunnittelijat, kuten Sara Persson, Frida Fjellman ja Hanna Hansdotter, löytävät ilmaisunsa 70-luvun muotoilussa.

Historia toistaa itseään, mutta uudella tavalla ja käsityölasi kehittyy edelleen. Kostan lasitehtaalla on katkeamaton käsityön perinne vuodesta 1742 lähtien ja se hehkuu edelleen ohjaamossa. Tehdas on selvinnyt tulipaloista, lakoista, maailmansodista, globaaleista finanssikriiseistä ja sulkemisuhkista. Kiitos luoville taiteilijoille, taitaville käsityöläisille ja vastuulliselle yrityksen johdolle. Kiitos innovaatiokyvystä. Kosta Glasbruk on elävä ruotsalainen kulttuuriperintö.